Mikäli yrityksellänne on sijoituksia tai operatiiviset sijoitukset ovat keskeinen osa liiketoimintaanne, voivat rahoitustoiminnan ilmastovaikutukset olla huomattavia organisaatiossanne. Hiilijalanjälkilaskennassa ”follow the money” -periaate on todettu laajalti hyväksi keinoksi monien päästölähteiden tunnistamiseen: missä liikkuu rahaa, siellä syntyy myös päästöjä. Monelle voi kuitenkin tulla yllätyksenä, kuinka suuressa roolissa sijoitukset usein ovat organisaatioiden ilmastovaikutuksissa ja minkälaisia päästövähennysmahdollisuuksia ne tarjoavat.
Tässä blogipostauksessa kerromme, miten arvioimme yhdessä asiakkaamme Ilmastorahaston kanssa heidän rahoitusportfolionsa päästöt sekä niiden merkityksen yhtiön kokonaishiilijalanjälkeen.
Ilmastorahasto Oy on valtion omistama erityistehtäväyhtiö, jonka toiminta keskittyy ilmastonmuutoksen torjumiseen, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen. Ilmastorahasto rahoittaa merkittävän mittaluokan ilmastokohteita, joissa yhtiön rahoitusosuus mahdollistaa hankkeen toteutumisen ylipäätään, laajemmassa mittakaavassa tai aiemmin kuin muun rahoituksen turvin. Ilmastorahasto on tehnyt rahoituspäätöksiä lähes 180 miljoonalla eurolla 24 suomalaiseen yhtiöön, mahdollistaen päästövähennyksiä kotimaassa sekä kansainvälisesti. Ilmastorahasto rahoittaa pääasiassa laitosinvestointeja sekä olemassa olevien ilmastoratkaisujen käyttöönoton vauhdittamista ja digitaalisia ilmastoratkaisuja.
Ilmastorahaston tehtävänä on hiilijalanjäljen pienentäminen sekä hiilikädenjäljen vahvistaminen ilmastoratkaisuja edistämällä, ja päästövähennyspotentiaali Suomessa ja maailmalla ohjaa yhtiön rahoituskohteiden valintaa. Toimintansa luonteen vuoksi Ilmastorahastolle on erityisen tärkeää ymmärtää päästövähennyspotentiaalin laskennan lisäksi myös oman toimintansa päästöjä. Olemme olleet UseLess Companylla Ilmastorahaston tukena laskemassa yhtiön ja sen rahoituskohteiden hiilijalanjälkeä vuodesta 2022.
Miten rahoitustoiminnan ilmastovaikutukset voidaan arvioida?
Ilmastorahasto halusi sisällyttää omaan hiilijalanjälkeensä rahoitusportfolionsa päästöt rahoituskohteiden oman toiminnan (= scope 1 ja 2) osalta. Pääomalaina on Ilmastorahaston ensisijainen rahoitusinstrumentti, minkä lisäksi portfoliossa on myös rahastokohteita. Rahoitusportfolion ilmastovaikutusten lisäksi Ilmastorahaston kassavarojen sijoituksista syntyneet päästöt on huomioitu hiilijalanjäljen laskennassa. Kassavaroja on sijoitettu pankkitilien ja määräaikaistalletusten lisäksi likvideihin korkorahastoihin, ja laskenta sisältää Ilmastorahaston sijoittamalle pääomalle kohdistettavan osuuden näiden korkorahastojen scope 1 ja 2 -päästöistä.
Ilmastorahaston operatiiviseen rahoitustoimintaan kuuluvien yritysten osalta laskenta toteutettiin keräämällä primääridataa suoraan rahoituskohteilta, joita vuoden 2023 laskennassa oli mukana kaikkiaan 14. Yrityksiltä kysyttiin laajasti tietoa eri scope 1 ja 2 -päästölähteistä kuten ajoneuvojen ja toimitilojen energiankulutuksesta. Laskelmat perustuivat yhtiöiltä saatuun kulutusdataan, jota täydennettiin tarvittaessa oletuksilla. Rahastokohteiden päästöt saatiin sen sijaan suoraan kyseisiltä rahastoilta. Lopuksi kunkin rahoituskohteen kokonaispäästöistä allokoitiin Ilmastorahastolle osuus perustuen Ilmastorahaston maksaman rahoituksen määrään suhteessa yhtiöiden kokonaispääomaan ja -velkaan.
Likvidien varojen päästöjen laskenta oli huomattavasti yksinkertaisempaa – päästöintensiteetit saatiin suoraan Ilmastorahaston varainhoitajilta ja allokoidut päästöt laskettiin kertomalla sijoitetun pääoman määrä annetuilla päästökertoimilla.
Hiilijalanjälkilaskennan tulosten hyödyntäminen vastuullisuustyössä
Rahoitusportfolion sekä sijoitusten ilmastovaikutusten laskenta on tärkeää rahoittajalle, jotta yhtiöt voivat esimerkiksi kannustaa rahoituskohteitansa oman toiminnan päästöjen vähentämiseen tai valita pienemmän päästöintensiteetin rahastokohteita. Vastuullisena toimijana Ilmastorahasto pyrkii minimoimaan rahoitusportfolion päästöjen ohella myös oman toimintansa hiilijalanjäljen, vaikka tämä onkin hyvin pieni suhteessa rahoituskohteiden ja likvidien varojen päästöihin. Hiilijalanjälkilaskennan avulla Ilmastorahastolla on ymmärrys ja tätä kautta parempi mahdollisuus vaikuttaa myös verrattain pieniin yhtiön oman toiminnan päästöihin.
Myös rahoituskohteet hyötyivät laskennasta. Koska laskennan tulokset jaettiin kunkin yrityksen johdon kanssa, näkivät he suoraan, mistä päästölähteistä heidän oman toimintansa ilmastovaikutukset syntyvät. Näin myös mahdollisten päästövähennystoimenpiteiden suunnittelu on mahdollista, jotta liiketoiminnan potentiaalinen hiilikädenjälki voidaan maksimoida.
“Yhtiömme ensisijainen tavoite on maksimoida positiiviset ilmasto- ja ympäristövaikutukset, jotka toteutuvat rahoituskohteidemme kautta. Yhtä lailla meille on tärkeää kehittää oman toimintamme vastuullisuutta tähdäten jatkuvaan positiiviseen kehitykseen. Olennainen osa tätä on hiilijalanjälkemme laskeminen, kattaen oman toimintamme lisäksi myös likvidit varat ja rahoitusportfoliomme.
Yhteistyö UseLessin kanssa on ollut erittäin sujuvaa, aikatauluista pidetään täsmällisesti kiinni ja työn jälki on ollut erittäin hyvää. Arvostamme UseLessin asiantuntijuutta ja meille on ollut tärkeää sparrata yhdessä hiilijalanjäljen laskennan kehittämistä.”
— Saara Mattero, Ilmastorahaston viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Me UseLessillä odotamme innolla näkevämme, miten Ilmastorahaston yhteisen hyvän eteen ponnistelevat rahoituskohteet kasvavat ja kehittyvät tulevien vuosien aikana.
Mikäli kiinnostuit hiilijalanjälkilaskentaprojektistamme, sen menetelmistä ja tuloksista voit lukea tarkemmin Ilmastorahaston vuosiraportista 2023. Autamme mielellämme myös teidän organisaationne ilmastovaikutuksien arvioimisessa – ota vain yhteyttä!