Mikä on luontojalanjälki?

Termi luontojalanjälki on noussut tutkijoiden pöydiltä nyt myös yritysten, päättäjien ja kuluttajien tietoisuuteen. Yrityksillä ja kuluttajilla on kasvava kiinnostus tuotteiden ja palveluiden luontohaittojen ymmärtämisessä ja luontojalanjälki tarjoaa meille keinon näiden haittojen laskemiseen. Meillä on kiire tehdä vaikuttavia tekoja, koska hallitustenvälisen luontopaneeli IPBES:n mukaan luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetin hupeneminen viimeisen 50 vuoden aikana on ollut nopeampaa, kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Tarvitsemme luontoa elämän perusedellytysten täyttämiseen. Suurin osa luonnon tarjoamista hyödyistä ei ole kokonaan korvattavissa, osa ei ollenkaan.

Luontojalanjäljen ymmärtäminen on tärkeää kaikilla toimialoilla. Tiedossa on uutta opittavaa, mutta aihe on äärettömän mielenkiintoinen! Lisäksi luontojalanjäljen laskentaan liittyy paljon jo ennestään tuttua, jos on aiemmin tutustunut esimerkiksi hiilijalanjälkilaskentaan. Olisiko luontojalanjäljestä ainesta yhdeksi kauan kaivatuksi useat ympäristövaikutukset yhdistäväksi mittariksi tuotteiden ja palveluiden ympäristöllistä vastuuta arvioitaessa?

Blogin sisältö

  • Mikä luontojalanjälki on?
  • Miksi luontojalanjälki on tärkeä?
  • Kuinka aloittaa luontojalanjäljen laskenta eli 3 ohjetta alkuun!

Mikä luontojalanjälki on?

Luontojalanjälki kuvaa tuotteen, prosessin tai yrityksen luonnon monimuotoisuudelle aiheuttaman haitan määrää. Merkittävimmät ajurit luontokadon taustalla ovat maankäyttö, ilmastonmuutos, lajien suora hyödyntäminen, vieraslajit ja saastuminen. Elinkaarimallinnukseen (engl. Life cycle assessment, LCA) perustuvan menetelmän avulla eri ajureiden aiheuttama lajikato voidaan laskea yhdeksi luvuksi, joka kuvaa tuotteen tuotannon takia mahdollisesti sukupuuttoon kuolevien eliölajien osuutta kaikista eliölajeista.

Luontojalanjäljen laskentaan ei ole vielä olemassa yhtä standardoitua menetelmää ja siihen liittyy vielä kehitystyötä. Käytössä on kuitenkin jo menetelmiä, joilla luontojalanjälki voidaan laskea. Tuotteen luontojalanjälki voidaan laskea elinkaarimallinnuksen (LCA) ja esimerkiksi LC-IMPACT menetelmän avulla.
Elinkaarimallinnuksen avulla arvioidaan tuotteen aiheuttaman luontokadon näkökulmasta merkittävät ympäristövaikutukset ja LC-IMPACT menetelmän avulla nämä ympäristövaikutukset muunnetaan luonnonmonimuotoisuusvaikutuksiksi. Luontojalanjäljen yksikkö PDF (potentially disappeared fractions of species) kertoo kuinka suuri prosenttiosuus maailman eliölajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon ajan mittaan tuotteeseen liittyvien prosessien takia.

Luontokadon eri ajureiden merkitys vaihtelee tuotteesta riippuen. Esimerkiksi ruokatuotteille tyypillisesti tärkeimpiä luontokadon ajureita ovat maankäyttö, lajien suora hyödyntäminen ja ilmastonmuutos. Ilmastonmuutoksen painoarvo on koko ajan kasvamassa, koska kuumenevat ja myös muilla tavoin muuttuvat elinympäristöt uhkaavat lajien olemassaoloa.

Planeetan tasolla merkittävimmät ajurit ovat maankäytön muutos ja liiallinen luonnon suora hyödyntäminen. Hallitustenvälisen biodiversiteettiä ja ekosysteemipalveluita koskeva tieteen ja politiikan välisen IPBES-paneelin arvioinnin mukaan merkittävin maa- ja makean veden ekosysteemien luontokadun aiheuttaja on maankäytön muutos ja lajien suora liiallinen hyötykäyttö. Meriekosyysteemien luontokadon suhteellisesti suurin aiheuttaja on ollut lajien suora liiallinen hyötykäyttö pääasiassa ylikalastuksen kautta.

Miksi luontojalanjälki on tärkeä?

Luontojalanjäljen laskenta mahdollistaa aiheutettujen luontohaittojen suuruuden ymmärtämisen. Lähtötilanteen ymmärtäminen mahdollistaa muutokset parempaan ja muutoksista viestimisen. BIODIFUL-hankkeen tutkijoiden mukaan luontojalanjäljen laskennan tuloksena saadaan vastaus mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuinka suuri tuotteen luontojalanjälki on?
  • Mistä elinkaaren vaiheista haitat aiheutuvat ja mikä on haittojen kannalta keskeisin elinkaaren vaihe?
  • Mitkä luontokadon ajurit (eli esim. maankäyttö, ilmastonmuutos tai saasteet) ovat tuotteet kannalta tärkeimpiä?
  • Miten tuotteen luontohaitat vertautuvat vaihtoehtoisiin tuotteisiin, tuotantotapoihin tai tapoihin täyttää sama tarve?

YLE:n teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat yhtä huolestuneita luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta. On oletettavaa, että niiden yrityksien tuotteiden ja palveluiden kysyntä kasvaa, jotka ymmärtävät toimintansa luontovaikutukset ja ovat laatineet suunnitelmat ja ratkaisut niiden pienetämiseksi tuotteiden luontovaikutuksien vähentämiseen on kysyntää.

Euroopan parlamentin mukaan luonnon monimuotoisuus on tärkeää, koska terveet ekosysteemit takaavat meille mm. puhtaan ilman, ravinteiden kierrot, makean veden, laadukkaan maaperän ja ruokasatojen pölytyksen. Lisäksi luonnon monimuotoisuus auttaa taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan ja sopeutumaan siihen. EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Kuinka aloittaa luontojalanjäljen laskenta?

Luontojalanjäljen laskenta aloitetaan näiden kolmen askeleen kautta:

  • KOHDE – Päätetään, mille kokonaisuudelle luontojalanjälki halutaan laskea: esimerkiksi koko organisaatiolle tai vaikka yhdelle tuotteelle tai palvelulle.
  • TAVOITE – Määritellään laskennan tarkka tavoite eli mitä tiedolla halutaan saavuttaa tai mahdollistaa.
  • TOTEUTTAJA – Valitaan laskennan toteuttaja: toteutetaanko laskenta omilla resursseilla vai otetaanko projektiin mukaan asiantuntijakumppani.

Ensimmäisenä tarvitsee päättää laskentaanko luontojalanjälki koko organisaatiolle vai esimerkiksi yrityksen päätuotteille tai palveluille. Päätöksenteon tukena voi käyttää myös jo organisaatiossa mahdollisesti aiemmin tehtyä hiilijalanjälkilaskentaa. Laadukas hiilijalanjälkilaskenta toimii loistavana pohjana luontojalanjälkilaskennalle.
Tarkalla tavoitteen määrittelyllä varmistetaan, että laskentaan valitaan oikeat menetelmät, laskennan rajaukset ovat oikeat, tutkittavasta tuotteesta tai palvelusta kerätään riittävät lähtötiedot ja laskennan tulokset esitetään muodossa, joka palvelee käyttötarkoitusta. On esimerkiksi mahdollista, että ensimmäisessä luontojalanjälkilaskennassa halutaan keskittyä tuotteen elinkaaren näkökulmasta merkittävimpiä luontohaittoja aiheuttavien prosessien tunnistamiseen. Tällaisen laskennan tuloksia voidaan jo hyödyntää tuotekehityksessä ja vähentää tuotteen luontovaikutuksia. Myöhemmin tuotteen luontojalanjälki voitaisiin laskea uudestaan, viestiä tieto kuluttajille ja esimerkiksi kertoa samalla jo tuotekehityksessä tehdyistä luontojalanjälkeä pienentävistä teoista ja mahdollisista tulevista toimenpiteistä.

Luontojalanjäljen laskenta voidaan päättää toteuttaa organisaation omilla resursseilla nyt tarjolla olevien menetelmäkuvausten, aiheesta julkaistujen raporttien ja tieteellisten artikkeleiden pohjalta tai sitten oman tiimin tueksi voidaan ottaa heti alussa mukaan asiantuntijakumppani.

Eiköhän ruveta hommiin!

Luontokadon hillintä ja luonnon monimuotoisuuden palauttaminen on kriittisen tärkeää. Me tarvitsemme luonnon tarjoamia ekosysteemipalveluja elämän perusedellytysten täyttämiseen. Luontojalanjälki on kehitetty mittariksi tuottamaan tietoa tuotteiden ja palveluiden luonnon monimuotoisuudelle aiheuttamista haitoista. Lisäksi keskittyminen pelkästään hiilijalanjälkeen voi kasvattaa luontojalanjälkeä esimeriksi maankäytön kautta ja ainakin nämä riskit on hyvä tunnistaa.

Lähtötilanteen selvittäminen mahdollistaa muutoksen ja vaikuttavat vastuullisuusteot. Onko yritykselläsi tuote tai palvelu, jonka luontojalanjäljen haluaisit laskea? Autamme mielellämme teitä pohtimaan mitä arvoa luontojalanjäljenlaskenta teidän organisaatiollenne voisi tarjota tai jos tiedätte suoraan mitä tarvitaan, kääritään hihat ja ruvetaan hommiin!

Ota yhteyttä tai varaa suoraan aika asiantuntijamme kanssa!

Image by mxwegele from Pixabay

Jätä kommentti