Ympäristövastuu ja ympäristöön liittyvät toimet koetaan selkeimmiksi tavoiksi aloittaa vastuullisuustyö yrityksissä

Ympäristövastuu ja ympäristöön liittyvät toimet sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen näkyvät yhä useamman yrityksen arjessa. Miten yritykset suhtautuvat ympäristövastuuseen ja sen toteuttamiseen? Cristina Herrera toteutti UseLessille aihetta selvittävän kysely-ja haastattelututkimuksen osana Metropolian muotoilun YAMK-opinnäytetyötään. Tutkimukseen* pystyi osallistumaan nettipohjaisen kyselyn ja puolistrukturoitujen, henkilökohtaisten haastattelujen kautta. Tiivistimme toteutetun tutkimuksen lopputulokset alle. 

Ympäristövastuu ja ympäristöön liittyvät toimet koetaan selkeimmäksi tavaksi aloittaa vastuullisuustyö

Kaikki haastatteluihin osallistuneet yritykset kertoivat huomioivansa ympäristövastuun toiminnassaan, ja yli kaksi kolmannesta kertoi aloittaneensa vastuullisuustyön juuri ympäristöön littyvistä kysymyksistä. Tämä lähestymistapa koettiin luontevaksi omassa toimintaympäristössä, ja vastuullisuustyössä keskityttiin erityisesti energiatehokkuuteen, logistiikkaan ja materiaalivalintoihin sekä tehtyjen toimenpiteiden mittarointiin ja vaikutusten arviointiin. Mittareiden asettamista ei kuitenkaan pidetä vastuullisuustyön kannalta välttämättömänä, vaan tärkeämpänä pidetään itse työn aloittamista.

Vastuullisuustyötä tehdään yrityksissä lähinnä itsenäisesti

Kyselyyn vastanneista yrityksistä jopa 70% toteuttaa vastuullisuustyötä ja siitä raportointia itsenäisesti, perustellen asiaa muun muassa kustannussyillä. Jos ulkoisia palveluntarjoajia käytetään, niiden tarve perustuu havaintoon oman tietotaidon riittämättömyydestä. 

Ulkoisten kumppaneiden lisäarvo nähdään suurimmaksi vastuullisuuden määrittelyssä, esimerkiksi nykytilan analyysissa

Yritykset kaipaavat ulkoisia yhteistyökumppaneita varsinkin silloin, kun ollaan aikeissa toteuttaa päästölaskentaa. Tulosten perusteella vain harvalla yrityksellä on sisäistä osaamista esimerkiksi yrityksen tai sen tuotteiden hiilijalanjäljen laskemiseen.

Yritykset kokevat kärsivänsä aiheettomasta, vastuullisuustyöhönsä kohdistuvasta kritiikistä

Monet yritykset kokevat sen vuoksi joutuvansa punnitsemaan todella tarkkaan omaa viestintäänsä. Monesti suuretkin toimenpiteet ja ympäristövastuuteot jäävät sisäiseksi tiedoksi ulkoisen paineen ja kritiikin pelossa. 

Yrityksen sisäinen tietotaso koetaan riittämättömäksi

Jos yrityksen sisäinen tietotaso koetaan heikoksi, esimerkiksi ulkoisten palveluntarjoajien vertailu ja uusien palvelujen hankinta on hankalaa, varsinaisten toimenpiteiden suunnittelusta ja toteuttamisesta puhumattakaan. 

Tiedon kerääminen ja vastuullisuustyön aloittaminen koetaan haastavaksi ja aikaavieväksi

Riippumatta siitä, tehdäänkö yrityksissä tällä hetkellä vastuullisuustyötä vain sisäisesti tai ulkoisen kumppanin kanssa, vastuullisuustyön aloittaminen, lähtötietojen kerääminen ja siihen kuluva aika koetaan haasteeksi. Myös sisäisen omistajuuden puute koetaan vastuullisuustyön esteeksi.  

Vastuullisuustyö koetaan haastavuudestaan huolimatta olennaiseksi yrityksen toiminnan näkökulmasta

Lähes yhtä moni yritys näkee vastuullisuustyön tuovan strategista etua tulevaisuudessa. Vastuullisuuden linkittämistä strategiaan ja käytäntöön ei  pidetä haasteellisena, jos ja kun työtä ei toteuteta irrallisena. 

*Tutkimuksen kysely julkaistiin muutamissa yritysvastuun avoimissa sosiaalisen median ryhmissä ja lähetettiin suoraan n. 100 suomalaiselle vastuullisuustyön asiantuntijalle. Kyselyyn vastasi 36 yrityspäättäjää eri kokoisista yrityksistä, ja se toteutettiin sähköisesti. Tutkimuksen henkilökohtaisiin, noin tunnin mittaisiin haastatteluihin osallistui 7 eri yrityspäättäjää.

Jätä kommentti